lauantai 31. joulukuuta 2016

Hyvää uutta vuotta kaikille ❤





Tällä viikolla olen löytänyt tavan tehdä itse cafe lattea kotona peruskahvinkeittimella.Rakastan lattea ja sitä olen juonut aina kahviloissa.Olen tähän asti luullut että siihen tarvitaan espressokeitin erikseen. Olin väärässä. Googlettamalla en löytänyt oikeastan mitään. Olin jo luovuttamassa kun muistin että olen löytänyt monia hyviä ohjeita Youtubesta ,espanjalaisia hauilla. 
Eikun youtube ja kokeilemaan, kaksi yritystä ja BINGO. Olin aivan innoissaan .
Siinä se oli ,ohje kotona tehdylle cafe latte perus kahvinkeittimella.
Valitettavasti siinä ei kerrottu mittasuhteitä expresson mutta se ei ollut sen hetken murhe.Ensimmäiseksi piti selvittää oliko espresso kahvia perus kahvinkeittimelle meidän alepassa. Kengät jalkaan ja eikun menoksi.
Alepassa kysyin heti kassaneidilta,hänen mielestään ei ollut mutta pyysi kysymään pomoltaan joka oli osastolla .Pomo epäili  heti kun kerroin että löysin youtubesta sen ohjen että ei olisi heillä mutta että mennään katsomaan. Siellä oli kolme erilaista, ensimmäinen ei ,toinen ei, no niin se siitä ajattelin ja sitten se sanoi tässä on keittimen kuva. Olin riemuissani, koska tiesin jo että maito osuus oli se helpompi ("tosi helppoa jo"),olinhan katsonut sen videon. Ainoa ongelma oli että paketissa ei ollut mittasuhteita, no googlettamalla varmaan selviä. Selvisi kyllä, puolen tunnin etsimiseen jälkeen .
Ohje on kahdelle kupille,juon aina 2 kuppia aamuisin .Olen suorastaan pakkomielteinen tuon asian suhteen.Kaveritkin olen opettanut siihen tai joutuvat keittamaan lisää (jos oon kylässä)



Cafe latte (2 kahvikuppia)

4 dl vettä
7-8 kahvimitta espresso kahvia (miten vahvaksi haluat,kokeilemalla se selviä )
Vaahdotettu maito

Vesi keittimen, kahviporot suodattimen ja keitin päälle.

Maidon Vaahdotus on sitten vähäsen vaikeampaa kun luulin. Videossa näytti helpolta
Unohdin että mikrot on erilaisia. Siinä kun oli 1,5 min lämmitys ja ei saanut kiehahtaa. Noh , minun mikrossa kiehui yli,sitten oli viilea jne.Minulla se on 1 min 10 s. Alle puoli mukia maitoa mikron ,ja sen jälkeen vaahdotin sähkövatkaimella siinä mukissa  (käytin vain yhtä koukkua luonnollisesti )


Pitää sekoittaa jonkun verran ja se rupee nousemaan ja vaahtoutuu.Tämäkin pitää harjoittelemalla oppia.Jos ei ole sähkövatkainta,niin perus Vatkain ja eikun sekoittamaan käsiin. (siellä videossa ,tämä nainen teki niin)


Kahvi toisen mukiin,sokeri (itse sekoitan tässä vaiheessa ),ja Vaahdotettu maito päälle. Pikkaisen sekoitan vielä.Voila, cafe latte on valmis.
Piti hakea oikeat mittasuhteet (joka vaiheesen)neljän päivän ajan ja tänään vihdoin sain sellaisen latten kun oikeasti halusin. Parempaa kun kahvilassa  ja se on paljon multa sanottu  mutta täysin totta .


tiistai 6. syyskuuta 2016

Pollo a la cerveza

Päätin tehdä kanaruuan, mitä en ole pitkin aikoihin tehnyt. Muokkasin sitä vähän.  Itse käytän oluemerkkina karhua,en tykkää tummasta oluesta.

Decidi hacer una comida de pollo ,que no he hecho en mucho tiempo.La edite un poco.Yo utilizo como cerveza karhu (cerveza clara tipica Finlandesa ,no me gusta las cervezas oscuras o como se dia en español )

Polo a la cerveza

Un pollo =Broisku
2 Cebollas=2 sipuli
2 Zanahorias=2 porkkana
Ajo=valkosipuli
½ pimiento rojo=1/2 pun.paprika
Una lata de cerveza (330ml)=tölkki olut
Pimienta, sal=pippuri,suola
Aceite de oliva=oliiviöljy


Eli muokkaamani versio :
Version editada :

1/2 pollo=1/2 broisku
1cebolla =1 iso sipuli
2 Zanahorias =porkkana
Melon cantalupo=verkkomeloonia
Ajo=valkosipuli
Pimienta negra,sal,azafran=mustapippuri,suola,sahrami
Hojas de laurel=laakerinlehteä
1 lata de cerveza=tlk karhua

Vuokaan ja uunin 200° ,n. Pari tuntia.
Pones todos en una cacerola  el horno a 200°,acerca de 2 horas.













sunnuntai 14. elokuuta 2016

Pizza-Sunnuntai 😙

Jep,jep...

Ajattelin tehdä sitä kebabia, niin enpä ensin muistanut että siihen tarvitaan  yleiskone ja sitä minulla ei ole.Eli suunnitelmien muutos,pizzzaaaaaaa .


Pizzapohja :

2 dl vettä(kädenlämpöstä)
hiivapussi
5 dl vehnäjauhoja
suola
0,5 dl öljyä

*kuivahiiva ja suola  lisätään jauhoihin.

Laitoin jauhot pöytään,tein keon keskelle kolon ja laitoin veden siihen ja rupesin vääntämään(sekoittaa) siitä taikina. Lisäsin sitä öljyä siinä sekoittaessa. Taikina on valmis kun se irtoa sormista.Taikina kulhoon,pyyhe päälle ja annat seisoa.
Kävin  välillä koirien kanssa lenkillä.

Tomaattikastike :

Prk Tomaattimurska
vähän vettä
1 sipuli
2 valkosipuli
suola
sokeri
mustapippuriRouhi
timjami

Tämä tein kun tulin koirien kanssa ulkoota.Teen eri tavalla kastikkeen ,huomasitte varmaan että öljy puuttuu...Laitan kaseron tomaattimurska, sipuli ja valkosipuli .Annan kiehua jonkun ajan ja sitten maustan sen vasta.Pienennään lämmön ja annan kiehua hiljaksen(1h). Sekoita välillä.



Kaulin taikinan neliomuotoiseksi uunipeltin ja rupesin täyttämään pizza.Kastike ja  mitä haluat laitta  (itse laitoin:kinkkukuutio,herkkusieni, homejuusto, juustoraaste emmental )
Sen kerran kun teen alusta loppuun itse,niin laitan mitä huvittaa(en laske kaloreita) 😉
Tässä pizza ennen juustoraastetta



Tässä sitten juustoraasten kanssa


Voi lisätä pizzamausteita miten tykkää.Itse maustan sen tomaattikastikkeen timjamila(laitan sitä reilusti ,rakastan timjamia) joten en laita muuta.

Uuni 225° n. 20 min ,ja syömään



Salaattia,pizza ja pepsimaxia on täydellinen pizzalauantai ateria  (tässä tapauksessa pizzasunnuntai )
Tällä kertaa ei käynyt vahinkoja.Eilen tein kanasalatin ,kun otin kermaviilikastikkeen niin tipahti lattialle ja siinä se oli lattian koristeena  ( jäi mulle n.pari isoa ruokalusikallista, onneksi)

HYVÄT SUNNUNTAIT ♡♡♡



perjantai 12. elokuuta 2016

Itsetehty iskender kebab

Löysin tällaisen ohjeen Itsetehty kebab  ja on sanottava että hyvältä kuulosta 😛
Ajattelin jos huomenna tekisi .Yhtä asia kyllä ihmettelen, miksi pitää paista? Ei kebab ole rapea kun varrasta leikataan...
Tähän ohjeeseen kuulu vielä kastikkeet joten tupla NAM♡


Kebab
1,2 kg paistijauhelihaa
1 kpl sipuli hienonnettuna
3 kpl valkosipulin kynttä hienonnettuna
suolaa
2-3 tl mustapippuria
1 rkl paprikajauhetta
1 rkl oreganoa, kuivattu
1 rkl juustokuminaa
1 tl cayennepippuria
½ tl chilirouhetta
Lisäksi:
pita -leipiä, ohje alla
tulista kebab -kastiketta, ohje alla
valkosipulikastiketta, ohje alla
tulisia pepperoneja
kiinankaalia
tomaattia
kurkkua
punasipulia
Laita yleiskoneeseen lihakoukku ja pistä kulhon pohjalle kaikki raaka-aineet. Myllytä koneella 30 minuuttia, jotta taikinasta tulee sitkoista massaa, muuten saat vain mausteista murekemassaa. Eli tämä kannattaa todellakin tehdä koneella. Saa käsinkin tehtyä, mutta saa aikalailla veivaa massaa jotta koostumuksesta tulee hyvää.
Painele ilmat pois ja pyöritä massasta pötkylä. Kääri kaksin tai jopa kolminkertaiseen foliokääreeseen. Nosta kääre uuniritilän päälle ja alle uunipelti jossa on noin sentti vettä. Laita lihan keskelle paistomittari. Paista lihaa uunin alatasolla 100 asteessa, niin kauan kunnes lihan sisälämpötila on 76-80 astetta, meillä tuohon meni 5-6 tuntia. Jos paistat liian kuumassa, niin lihasta tulee helposti mureketta.
Ota liha pihalle lepäämään, anna olla kääreessä 30 minuuttia. Avaa kääre ja pyyhi pinta talouspaperilla. Kääri puhtaaseen folioon ja laita sivuun jäähtymään. Anna olla noin siihen saakka kuin alkaa tarjoilu.
Leikkaa höylällä tai terävällä veitsellä lastuja ja paista paistinpannulla öljyssä. Saat lihoihin rapsakkaa reunaa ja samalla lämmitettyä. Kokoa annos.
Pita -leipä 8-10 kpl
2½ dl kädenlämpöistä vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
5-7 dl vehnäjauhoja
Murustele hiiva lämpöiseen veteen, sekoita. Lisää suola, öljy ja sekä jauhoja vähän kerrallaan. Alusta taikina hyvin. Laita liina päälle ja anna kohota tunnin.
Jaa taikina osiin ja pyörittele palloja. Kauli jauhojen avulla littunia kiekkoja. Paista 225 asteessa noin 10-12 minuuttia. Pita tulee olla pullukka ja ilmava ollessaan valmis. Itse en tehnyt littunia ollenkaan vaan jätin ns. sämpylämäisiksi, jotka sitten valmiina leikkasimme pienimmiksi paloikis.
Tulinen kebab -kastike:
500 g paseerattua tomaattia
1 kpl sipuli hienonnettuna
4 kpl valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl mustapippuria
1 rkl paprikajauhetta
1 rkl punaviinietikkaa
2 tl oreganoa, kuivattua
2 tl juustokuminaa
1 kpl punainen chili
2-3 rkl sricacha kastiketta
1 kpl kasvisliemikuutio
Laita kaikki muut raaka-aineet paitsi kasvisliemikuutioo tehosekoittimeen. Surauta tasaiseksi massaksi. Laita kattilaan, lisää kasvisliemikuutio ja keitä hiljalleen noin 30 minuuttia. Sekoittele välillä. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Laita sivuun odottamaan annoksen kokoamista. Kastikkeen voi tarjota lämpöisenä tai kylmänä. Itse valitsin välimuodon eli huoneenlämpöisenä.
Valkosipulikastike:
2 kpl valkosipulinkynttä hienonnettuna
½-1 kpl sitruunan mehua
3 dl turkkilaista jogurttia
½ pnt minttua hienonnettuna
mustapippuria
suolaa
½ tl sokeria
Laita kaikki kulhoon ja sekoita. Anna maustua jääkaapissa vähintään tunti ennen tarjoilua.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Lauantai-Illan herkkuttelutuokio,nachos



Nacho-pelti

Chili mausteiset nacho (tein tortilla chipseista , ajaa saman asian)
400 grammaa jauheliha
1 ps herne-maissi-paprika
1 tacojauhe pss
1 prk tulista salsa
1 prk cheese-dippi
1 pss juustosekoitusta

Uuni lämpiämään 200 asteeseen. Paista jauheliha, kun se on valmis lisää tacojauheseos. Sekoita hyvin ja lisäät herne-maissi-paprika  (sulanneen ).Sekoita hyvin.
Peltin leivinpaperi, tortilla chipsit, päälle jauhelihaseos,salsa,cheese-Dippi ja juustoseos.
Laitat uunin ,kymmenisen minuuttia niin on valmis.




Lauantai iltapäivän touhua ...

Minulla on ystäväni koira hoidossa, isäntä on laivalla. Jessyn paras kamu, joskus laittanut hänestä kuvan "breakdance "koirana.

Oltin  tuossa tunnin verran ulkona ja oli niin upea ilma, että sain uutta energia 😊
Päätin aloitta projektin jota olen miettinyt.Selvittää takkuja ja leikata "breikkarin" turkkia + kaupanpäällisenä kynnet.


Koira trimmataan aina toukokuussa ,mutta toukokuuhun on matka. Sitten hänestä tulee aivan Jack Russelin näköinen 😁


Tässä ovat työkalut. Olen joskus tehnyt postauksen Jessysta ja kertonut että oli paljon traumoja sekä pelkotiloja. Alussa se aina yritti tuhota välineet ,sitten kun huomasi ettei se onnistunut niin se pari vuotta jemmaili ne. Oli kiva etsiminen aina kun tiesit että olit laittanut tuolille niin kas kumma , olivat taikatemppuna kadonneet 😂
On mulla kyllä monipuolinen koira se osa taikoakin 😉
Todistusaineistoa kuvassa,näkyy selkeästi jäljet kun on yrittänyt tuhota välinneenssä 😉😂Siinä on pussillinen ystäväni koiran karvoja.


Taidan viedä tuliaisiksi hänelle. Hetkinen, mikä tuossa oli pielessä? Ai niin,minunhan tässä kuulu saada tuliainen 😉






lauantai 13. helmikuuta 2016

Feliz dia de Valentin ♡



Aquí estaré?
como siempre a tu lado 
Aquí estaré,
por si te hace falta amor 
Aquí estaré ,
por si no sale el sol y te sientes nublado 
Aquí estaré ,
por si alguien te destroza el corazón 
Aquí estaré,
para amanecer contigo 
Aquí estaré,
para darte mi calor 
Aquí estaré ,
por si te sientes sola y te hace falta abrigo 
Aquí estaré,
para ser el amigo que te dé la razón 
Para darte un beso grande, 
para amanecer contigo 
Para recordarte amor 
que tú eres importante 
Para darte la confianza 
si es que alguien te la quitara 
Para no dejar 
que muera la esperanza 
Aquí estaré,
cuando te canses,
cuando se apague tu ilusión 
Aquí estaré ,
mientras viva en tu corazón 
Aquí estaré ,
por si te sientes sola
y te hace falta abrigo 
Aquí estaré,
para ser el amigo que te dé la razón 
Para darte un beso grande,
para amanecer contigo 
Para recordarte amor
que tú eres importante 
Para darte la confianza ,
si es que alguien te la quitara 
Para no dejar que muera la esperanza 
Aquí estaré cuando te canses, 
cuando se apague tu ilusión 
Aquí estaré mientras viva 
en tu corazón.



♡♡♡

Tässä olen, kuten aina rinnallasi
Olen täällä, jos tarvitset rakastaa
Olen täällä, jos aurinko nousee ja tunnet pilvistä
Olen täällä jos joku Sydämeni särkyy
Olen täällä sinua Dawn
Olen täällä antaa teille lämpöä
Olen täällä, jos olet yksinäinen ja sinulta puuttuu suojia
Olen täällä ystävä, joka antaa sinulle syy
Antaa sinulle iso suukko sinulle Dawn
Muistuttaa rakastat, että olet tärkeä
Antaa luottamusta, jos joku poistaa se
Ei anna toivoa kuolla
Olen täällä, kun väsyt, kun uni menee
Olen täällä asuessaan sydämessäsi
Olen täällä, jos olet yksinäinen ja sinulta puuttuu suojia
Olen täällä ystävä, joka antaa sinulle syy
Antaa sinulle iso suukko sinulle Dawn
Muistuttaa rakastat, että olet tärkeä
Antaa luottamusta, jos joku poistaa se
Ei anna toivoa kuolla
Olen täällä, kun väsyt, kun uni menee
Olen täällä asuessaan sydämessäsi.

Päätin kokeilla google-kääntäjä. Mukava huomata että siihen voi luottaa 😂😂😂




♡♡♡

Tässä olen,
kuten aina rinnallasi
Tässä olen,
jos sinulta puuttuu rakkautta 
Tässä olen,
jos aurinko ei nousee
ja tunnet itseesi pilviseksi(=synkäksi )
Tässä olen,
jos joku särkee sydämesi 
Tässä olen,
herätäkseni viereltasi 
Tässä olen,
antaakseni lämpöä
Tässä olen,
jos tunnet itseesi yksinäiseksi 
ja tarvitset peittoa =suoja )
Tässä olen,
ollakseni se ystävä 
joka sinulle sopii
Antaakseni ison suudelman,
herätäkseni kanssasi 
Muistuttaakseni rakkaani 
että sinä olet tärkeä 
Antaakseni sinulle luottamusta 
jos joku sinulta pois sen ottaa
Estääkseeni toivon kuolemasta (=sammumasta )
Tässä olen,
kun väsyt,
ja unelmasi sammuu 
Tässä olen,
eläen sydämessäsi 
... toistoa

https://m.youtube.com/watch?v=MyGPVhqOHVw

Tässä olen=Täällä olen.
Ei se käännöstyö olekkaan niin helppoa, varsinkin kun on kysymys balladista.
Tuo Google kääntäjä on kyllä yksi suuri vitsi 😁
Hyvää ystävänpäivä kaikille ♡♡♡


Tässä tämän kappaleen video 💖





sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kyllä pisti vihaksi :(

Miksi tuollaisille annetaan yhtään mitään?Jos ei huolehdi edellisestä koirasta niin ei huolehdi seuraavasta.

" Henkilökunta joutui todistamaan, kuinka Cookie hylättiin mitä vahingollisimmalla tavalla. Perhe hylkäsi koiran ja käveli mukanaan pois nuori, yksivuotias labradorinnoutaja."

Ymmärsinkö minä oikein että antoivat toisen koiran tilalle?Laitan sivun niin voitte itse lukea.
Sen sanon suoraan ,jos ymmärsin oikein että saivat toisen koiran tilalle ,niin kyllä vika on myöskin järjestössä .Mitä hittoa ,tulevatko sitten 7 vuoden päästä hakemaan uutta puolipentua?
Ymmärrän että siellä tilanne on erilainen ja siellä on paljon kulkukoiria,joten joutuvat joustamaan eri tavalla kun täällä.Mutta ei kyllä ole oikein opettaa ihmisille ,että voi ottaa koiran rescuesta ,palauttaa se kun tulee vanhaksi ja sairaaksi ja saada vielä puolipentua tilalle 😠
Sana kiertaa hyvin nopeasti, lapset kertovat kavereille ,vanhemmat naapureille ,ystäville ,kavereille ,tuttaville....
Tuollaista toiminta ei pitäisi olla sallittua, se ei vaan yksinkertaisesti ole hyväksyttävä.
Tarkennan vielä että en ole siitä närkästynyt että palauttivat koiran. Jos heillä on samanlainen sopimus tehty kuin minulle Jessysta, se on ihan ok. Minä olen sitoutunut sopimuksella siten että jos syystä tai toisesta joudun luopumaan Jessysta,niin palautan sen heille takaisin.En laita hänet kiertoon.
Joskus käy niin ettei ole raha hoitaa koira ,jos ei ole vakuutusta koira voi tulla hyvin kalliksi.Meiniohiolta olemme saaneet tietää että Yhdysvalloissa sairas koira tulee kalliksi,niinhän se tulee Suomessakin.Lapset tulevat koirien edelle, sen tiedämme ja turhaa väittää toisin.Jos pitää päättää hoidatta sairasta koira, tai lasten tulevaisuus esim.raha säästöjä sillei että lapset pääsevät opiskelemaan mutta ei ylimääräistä ,niin kyllä vanhemmat luopuvat silloin koirasta.
Olen siitä vihainen että he saivat uuden koiran tilalle.
Mitä tapahtuu jos tämä uusi koira sairastuu diabeteksen tai johonkin muuhun sairauteen johon tarvitaan lääkkeitä päivittäin? Palauttavat ja saavat uuden puolipennun tilalle?
Jos ihmisille tekee helpoksi koirien palauttaminen ja uuden saaminen tilalle, niin he käyttävät sitä ensimmäisenä vaihtoehtona. Eivät edes yritä hoitaa asia itse.Kaikenlisäksi se tarkoittaa sitä että sairaat ja vanhat koirat eivät ole mitään ja he hyväksyvät sen eläinsuojelujärjestönä.

Laitan tähän sen linkin
 http://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/koiravanhus-jai-itkemaan-perhe-hylkasi-sen-uuden-pennun-vuoksi/5719214

Haluan todella tietää että Ymmärsinkö oikein ?Jos olen ymmärtänyt väärin,niin se tarkoittaa että olen mesonut turhasta tunnin ajan ja sen seurauksena tullut vielä pahalle päälle.No,sinänsä se ei ole mitään uutta.Lukekaa ja valistakaa minua, etukäteen kiittäen.(eli valitettavasti ymmärsin sen oikein)

Älkää ottako eläintä jos ette ole valmis sitoutumaan tähän.Tämä pätee kaikialla mailmassa.


 Kuvat eivät liity tapauksen.


Suomessa(valitettavasti ) kesäkissat on hyvänä  esimerkkinä.